Tampereen aforismiyhdistykseltä jo neljä julkaisua vuonna 2018

Perinteiset kustantamot suhtautuvat nihkeästi aforismikokoelmiin. WSOY julkaisee kyllä aforismejakin, mutta käytännössä vain, jos tekijän nimi sattuu olemaan Markku Envall tai Pekka Kejonen.

Onneksi on Tampereen aforismiyhdistys, joka tänäkin vuonna on julkaissut jo neljä kokoelmaa. Näistä Suomen aforismiyhdistyksen verkkosivuilla on aiemmin esitelty Jan Blomstedtin Totta toisin sekä Pauli Luoman omaelämäkerrallinen fragmenttikokoelma Pudotteluja.

Kaksi muuta yhdistyksen tänä vuonna julkaisemaa kokoelmaa ovat Jari Autioniemen Vaisuus ja Sauli Salomaan Musta hevonen.

Ilkka-lehden haastattelussa Autioniemi kertoo haluavansa uudistaa aforistiikkaa lyriikan suuntaan. Monet kokoelman teksteistä ovatkin lyhyitä runoja. Kokoelmassa on kuitenkin myös mietelmiä, jotka ovat joko perinteisiä aforismeja tai joiden runomaisuus tulee pelkästään rivinvaihdosta. Tässä poimintoja:

Miten asia saa selvyytensä:

Kenen normeilla tämä sääntöjen purku tapahtuu?


Täytit velvollisuutesi.

Tiedät kuka käyttää ääntäsi.

Kenen puoleen aiot nyt kääntyä?


Löysit lopulta paikkasi ja mielsit itsesi osaksi.


Jos kaikki on päivänselvää, mieti uudestaan.


Uusi aika koittaa, jälleen

lämmitetään uunit.


Ei ole syytä pelätä päiviensä loppua.

Meistä kaikista on siihen.

 

Runo- ja aforismikokoelmia sekä kaksi romaania julkaissut Sauli Salomaa on aktiivinen useissa kirjallisuusjärjestöissä. Uusi kokoelma ei pyri uudistamaan aforistiikkaa, mutta tarjoaa muutamia kiinnostavia ajatuksia:

Havainnointi kehittyy epähuomioista.

 

Nauti ja niele oma polkusi.

 

Tulevan ohjenuoralla sidotaan ranteet.

 

Luonto kulkijaa hidastaa.

 

Leviäisikö paikallaan vai kukkisiko vain?

 

Olin peliin sopimaton pala, koneen viallinen ratas, ihmispatsaan aihio.

Julkaisujen lisäksi Tampereen aforismiyhdistys edistää kiinnostusta aforismeihin järjestämällä vuosittaisia kilpailuja.

Tampereen aforismiyhdistyksen julkaisutoiminnasta on vuonna 2015 kirjoitettu Pro aforismi -blogissa.

Markku Envall: Tavaratalo taivasalla

Jos pitäisi mainita elossa oleva suomalainen aforisti, monille tulisi todennäköisesti ensimmäisenä mieleen Markku Envall. Tuottelias Envall on julkaissut useita aforismi-, fragmentti- ja esseekokoelmia.

Yhteistä Envallin kirjoille lajista riippumatta on keskustelevuus: hänen kanssaan voi olla samaa tai eri mieltä. Tekstejä lukiessa mieleen nousee niin vasta- kuin myötäväitteitäkin.

Nyt Envallilta on ilmestynyt esseekokoelma Tavaratalo taivasalla (WSOY, 2018). Kiinnostavimmillaan Envall on kuvatessaan arkipäiväisiä tapahtumia. Aiheeksi ovat kelvanneet niin markkinoilla poikkeaminen kuin kotikulmien katututtujen kanssa jutustelu. Omakohtaisuutta on löytynyt Envallin aiemmistakin teoksista ja siksi hänen kirjoihinsa tarttuu aina pienellä uteliaisuudella: mitähän hänelle nyt kuuluu?

Omakohtaisuuden riskinä on, että samalla saattaa tulla kertoneeksi jotain myös läheisistään tai tuttavistaan. Tässä kokoelmassa paljastuksia on aiempaa vähemmän. Jäin kuitenkin miettimään, mitä snobiksi mainittu kollega ajattelee, jos tunnistaa itsensä asiayhteydestä.

Esseessään Parisuhteen peruskartta Envall kirjoittaa: ”Lukiessani Anna Kareninaa en päästä selittäjiä itseni ja tekstin väliin.” Tämä on ongelmana myös Envallin kirjallisuutta pohdiskelevissa esseissä: teosten kuvailu ja kirjailijoiden tarkoitusten arvuuttelu eivät lisää kirjojen houkuttavuutta. Esimerkiksi Ian McEwan tulee jatkossakin todennäköisesti jäämään minulle tuntemattomaksi, koska Envallin McEwania sinänsä kehuvan esseen Lapsia ajan hiukkasilla luettuani tämän tuotanto ei tunnu kiinnostavalta.

Kirjan päättävän esseen Ilo Envall aloittaa: ”Minulla on henkilökohtainen ongelma, mutta en usko olevani yksin sen kanssa. En saa iloa ilon aiheista, en lainkaan tai ainakaan tarpeeksi. Usein tunnen, etteivät ilot tee iloiseksi, ilahduta mieltäni.”

Esseen lukeminen kokonaisuudessaan tuo mieleen mahdollisia syitä ilottomuuden kokemukseen. Envall tuntuu yhdistävän ilon tarkoitukseen ja kutsumukseen, vaikka helpoiten ilonaiheita saattaisi löytyä elämän satunnaisuuden ja tarkoituksettomuuden hyväksymisestä.

Yksi resepti ilon löytämiseksi sisältyy kokoelmaan. Esseessä Suuri nauru Envall kertoo Nikolai Gogolin Kuolleet sielut -romaanin avulla tajunneensa ihmisen naurettavuuden. Envall kirjoittaa: ”Olemme huvittavia kaikki, mutta jokainen on huvittava omalla erityisellä tavallaan, tai ainakin tyyppinsä tavalla.” Kun tämän muistaa, iloa saa niin katututuista kuin peiliin katsomisestakin.

Rauni Anita Martikainen: Puiden

Noin vuosi sitten Rauni Anita Martikaiselta ilmestyi aforismikokoelma Kävelykirjoituksia (Mediapinta, 2017). Nyt Martikainen on julkaissut uuden kokoelman Puiden (BoD, 2018), joka sisältää pitkälti samoja aforismeja kuin Kävelykirjoituksia, jonka kustannussopimuksen kirjoittaja on sittemmin purkanut.

Martikainen on kehittänyt tyylin, jossa vähäpuheisesti onnistutaan sanomaan paljon. Lähes kaikkien aforismien sanojen lukumäärä on tässäkin teoksessa laskettavissa yhden käden sormin:

Puut kasvattavat hiljaisuudesta metsän.

 

Sydän hakkaa monta kuolemaa.

 

Mediakautinen.

 

Hangessa koivujen rivit: kauneudesta mustaa valkoisella.

Takakannessa kirjaa kuvataan minimalistiseksi aforismi- ja runoteokseksi. Se on sitä niin hyvässä kuin huonossakin. Kirjan aforismit ja runot ovat taidokkaasti niukoiksi muotoiltuja.

Tekstejä on kuitenkin määrältään vähäisesti: yhteensä alle sata. Usein kokoelmaan suositellaan kerättäväksi noin 250 aforismia. Martikaisen Puiden on laadukas teos, mutta siitä olisi voinut tulla parempi, jos tekijä olisi malttanut vuoden tai pari odottaa uusien aforismien kertymistä.

Kokoelma on tilattavissa täältä.

Ramón Gómez de la Serna: Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja

Suomen aforismiyhdistys on vuosien uurastuksen jälkeen julkaissut valikoiman Ramón Gómez de la Sernan mietelmiä. Kokoelman Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja (Into, 2018) mietelmät on valinnut ja suomentanut Arto Rintala. Teos kuuluu yhdistyksen Pilke-sarjaan.

Kirjan lukeminen kannattaa aloittaa suomentajan kirjoittamasta alkulauseesta, sillä se sisältää tietoa Ramón Gómez de la Sernasta. Ramón (kuten hän halusi itseään kutsuttavan) oli poikkitaiteellinen boheemi, jonka värikkäästä elämästä olisi mielellään lukenut enemmänkin.

Valikoimasta on löydettävissä mietteitä moneen makuun. Tässä omat suosikkini:

Sillat sivilisoivat joet.
 
Nostalgia: muistojen aiheuttama hermosärky.
 
Syntyvä ei tiedä, missä herää.
 
Maailmasta puuttuu jotain, mikä epäilemättä on eräänä päivänä oleellinen osa täydellisyyteen asti kehitettyjä kaupunkeja: kylpylä itsemurhaajille.
 
Jos tunnet itsesi liian hyvin, lakkaat tervehtimästä itseäsi.
 
Todellista lapsuutta on herätä unesta tietämättä tarkkaan, kuka on.
 
Ikuisuus kadehtii kuolevaisuutta.
 
Tuore luuta ei tahdo lakaista.
 
Perintöposliinit käyvät rinnallamme elämässä. Kylmästi, tosin.
 
Tuoleissa, jotka kaatuvat raskaasti kun niille ripustetaan vaate, on ripaus klovnia.
 

Kaikille ilmestyy kerran ryppy, joka vaikuttaa tyynystä tulleelta, mutta se ei enää koskaan lähde pois.

Kokoelman on blogissaan esitellyt Marko Laihinen.

Pauli Luoma: Pudotteluja

Useita aforismi- ja fragmenttikokoelmia julkaisseelta Pauli Luomalta on ilmestynyt fragmentteja sisältävä teos Pudotteluja (Tampereen aforismiyhdistys, 2018). Kirjan fragmentit ovat omaelämäkerrallisia, enimmäkseen Turkuun sijoittuvia muistoja vuosilta 1968 – 2018.

Kokoelma oli minulle erityisen kiinnostava, koska vietin lapsuuteni ja nuoruuteni samassa kaupungissa. Monia paikkoja tunnistin kuten Centrumin talon ja Salora-kioskin, jonka puhelinkopista varhaisteininä soittelin kavereideni kanssa pilapuheluita. Osa fragmenteista herättää muistikuvia, jotka eivät ole paikkasidonnaisia: tuulikaapeissa, joissa pankkiautomaatit 80-luvulla sijaitsivat, yövyttiin todennäköisesti muuallakin kuin Turussa.

Kirja uudistaa aforismi- ja fragmenttikirjallisuutta, sillä vastaavaa omaelämäkerrallista kokoelmaa ei ainakaan Suomessa ole todennäköisesti julkaistu. Teoksen erityinen ansio on, että eri vuosille sijoitetut muistot onnistuvat kertomaan pituuttaan enemmän. Tässä muutamia poimintoja:

Aina, kun äitini yritti antaa ohjeita, vastasin vain, että tiedän mitä teen. Katse ylhäällä, kaukana tulevaisuudessa tai ladon seinässä. Kuvasta ei puutu muuta kuin sirppi ja vasara ja minä kuvan keskellä. (1972)

Koulu loppui vihdoin keväällä. Eivät tarkkailuluokkalaiset laula suvivirttä nuotilleen tai harrasta muitakaan seremonioita. Päätin, etten mene töihin, en mihinkään velvollisuuksiin. Minua ei enää vangita. (1984)

Herään aamulla ensimmäisessä, uudessa asunnossani, poissa asuntoloista, rappukäytävistä. Huoneen seinät hohtavat valkeutta kuin niillä olisi sädekehä. Silmät kirkkaana hengitän joka solulla vapautta ja rauhaa kuin uskovainen kirkossa. Vihdoinkin yksin, mutten yksinäinen. Läsnäolo tulee siitä, kun kukaan ei ole häiritsemässä. Suomessa on lama, mutta minä janan toisessa päässä, vaikka olen työtön tai syrjäytynyt. (1991)

Neljätoista vuotta luottotiedottomana. Olen pahoillani, mutta elämäni tulee eri suunnasta, reiästä. (2003)

Äitini suvun viimeisenä, lapsettomana ja ainoana kirjailijana olen etuoikeutetussa asemassa. Millä sanoilla pyyhkäisen tämän suvun pois maan pinnalta? Vai käytänkö vain pistettä kuin lopettaisin virkkeen. (2017)

Kokoelma sopii muillekin kuin aforismien tai fragmenttien ystäville, sillä sen voi lukea myös elämäkertana tai dokumenttina. Erityisesti avartavaa lukeminen olisi Juhana Vartiaiselle (kok.), Susanna Koskelle (kok.) ja heidän hengenheimolaisilleen.

Lisätietoja teoksesta täällä.

Pauli Luoman haastattelun voi lukea Marko Laihisen blogista.

Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Lauri Rikalalta on julkaistu aforismikokoelma Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti (Poesia, 2018). Kokoelmaa on mahdollisesti harkittu pitkäänkin, sillä sen aforismeja löytyy jo antologiasta Tiheiden ajatusten kirja (toim. Sami Feiring, Pilke, 2011).

Rikala kirjoittaa taiten muotoiltuja lauseita. Tässä muutamia esimerkkejä:

Jos seisoo itseään suurempien asioiden takana, ei näy.

Pidätä oikeutesi olla huonompi kuin aikaisemmin.

Eksyttyään tieltä jättää jälkiä.

Syvä masennus on outoa luksusta. Ikään kuin kenelläkään olisi varaa hyljeksiä päiviänsä.

Tajuta olla onnellinen. Niine hyvineen.

Maailmaa tarkastellaan. Se on siis mennyt rikki.

Optimismi luo odotuksia. Siinä sen kaksi terää.

Maisema saa usein nähtynä kodin piirteitä.

Tavallisuus vaatii erikoisponnisteluja.

Joki vie mutkansa.

Kapinallinen on terve. Siipirikko haluaa lentää parven keskellä.

Täyttynyttä aikaa ei halua takaisin, haluaa sen joka ei täyttynyt.

Vaikka kokoelmassa on runsaasti oivaltavaa ajattelua, jotkut aforismeista jäävät silti hämäriksi. Mitä yksisanaisella aforismilla ”Pelkintäturinne.” tarkoitetaan? Mukana on myös muutamia pelkiksi sanaleikeiksi jääviä lauseita kuten ”Yksin yli Styksin.” ja ”Kodis disko.”.

Kirjan kannesta löytyvää Poesian logoa on alkanut pitää melkeinpä laadun takeena. Niin on Rikalankin tapauksessa: kokonaisuus on huolella rakennettu ja myös ulkonäöltään tyylikäs.

Suomalainen vuosi – fragmentteja vai luonnoksia?

Tilasin Jukka Viikilän kirjan Suomalainen vuosi (Otava, 2018), koska Helsingin Sanomien arvion perusteella oletin sen sisältävän aforistisia fragmentteja. Arvasin väärin, sillä fragmenttien sijaan teos koostuu luonnosmaisista tarinoista, joilla on pituutta noin sivun verran.

Aforismia muistuttavia toteamuksia voi toki tästäkin kirjasta löytää. Tässä muutamia poimintoja:

Päiväkirja sopii suomalaiselle sikäli hyvin, että sen avulla ei tarvitse koskaan unohtaa kokemiaan vääryyksiä.

Juhannussaunassa saunotaan kaikkia juhannuksia yhtä aikaa.

Siirtyminen parisuhteesta sinkkuuteen on siirtyminen olohuoneesta kuntosalille.

Oudossa rannassa ei tunnu siltä, että olisi löytänyt piilopaikan elämästään, tuntee ainoastaan pakenemisen vaistot. Kuulee jo haulikon latauksen, ensimmäisen laukauksen. Karkuun juostessa ehtii vielä ajatella: näin minäkin valvoisin rauhaani, jos olisin sen löytänyt.

Kesästä ei muista mitään, mutta syksy on millimetripaperia.

Kun valo jättää Suomen, sisäinen ja ulkoinen pimeytemme kohtaavat.

Lajityyppinä sivun rykäisyissä on pulmansa. Aforismien lyhyys pakottaa panostamaan tyyliin ja iskevyyteen. Romaanit ja novellit taas vaativat toimiakseen kiinnostavan tarinan. Tekstipätkille on vaikea rakentaa toimivaa dramaturgiaa. Erityisen vaikeaa kiinnostavan näkökulman löytäminen on silloin, kun aiheena ovat suomalaisuuteen liittyvät kliseet.

Viikilä sai Finlandia-palkinnon kirjastaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016). Suomalaista vuotta onkin ehkä pidettävä välityönä. Välitöiden ongelmana on, että samoin kuin kirjailijoiden pikaisesti laatimat kolumnit ja blogijulkaisut, ne karkottavat lukijoita taidokkaammin rakennetuilta teoksilta.

Kevätkokous

Aforismiyhdistyksen kevätkokous järjestetään tiistaina 24.4.2018 kello 18.00 Rikhardinkadun kirjastossa osoitteessa Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki. Kokoonnumme kokoushuone Turessa, joka sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa. Kokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätöksen vahvistamisen ja vastuuvapauden myöntämisen. Kaikki jäsenet sekä aforismien ystävät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Kevätkokouksessa julkistetaan Ramón Gómez de la Sernan valittujen aforismien teos nimeltä Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja. Kirjan on suomentanut Arto Rintala. Teos jatkaa Into-kustannuksen kanssa solmittua yhteistyötä ja Pilke-kirjasarjaa.

Totta toisin

Useita teoksia julkaisseelta Jan Blomstedtilta on ilmestynyt uusi aforismikokoelma Totta toisin (Tampereen aforismiyhdistys ry, 2018).  Takakansiteksti kertoo teoksen teemaksi näkymättömyyden.  Aforismeja kokoelmassa on yli 400. Usein tällainen laajuus on merkki puutteellisesta toimitustyöstä. Blomstedtin kirja on mittavuudestaan huolimatta kuitenkin viimeistelty kokonaisuus.

Kaikki aforismit eivät silti ole puhuttele samalla tavalla. Itse vierastin kokoelman lukuisia viittauksia filosofiaan, kirjallisuuteen ja muihin taiteisiin. Näiden vuoksi kirjan lopussa on henkilöhakemisto. Kyse on kuitenkin makuasioista ja toiset lukijat arvostavat mahdollisesti juuri niitä aforismeja, jotka minulle olivat vähämerkityksellisiä.

Kokoelman parhaimmistoa olivat mielestäni aforismit, joissa oli jokin ajatuksia herättävä nyrjähdys. Tässä muutamia esimerkkejä:

Puoli-itsemurha kysyy: Mitä tekisit, jos eläisit muiden näkemättä.

Kokeakseen olemattomuutensa tai syntymättömyytensä pitää olla – yli päänsä.

Uskon, että sanasi pitävät paikkansa. Jos pidät suusi kiinni!

Mitä on normaali? Laajaa kannatusta saanut poikkeus.

Mitä on uusi normaali? Suosiotaan lisäävä poikkeus.

”Ratkaisusta voit takaperin lukea ongelman.” Mene pidemmälle, ongelmasta voit lukea aiemman ratkaisun.

Oikeat vastustajat ovat käänteisiä ystäviä. Jokin puute puree heihin.

Jos epäilee kulttuurinsa selviöitä, oppii pian, mitä oppivelvollisuus on.

Yleissivistykseen ei kuulu sivistyksen keskiarvosta poikkeaminen.

Maltilliset? Ne joilla ei ole valtaa.

Aforismikirjalle hyvä kiinnostavuuden mittari on, aikooko palata siihen myöhemmin. Blomstedtin kirja kuuluu niihin, jotka voi lukea toisen tai kolmannenkin kerran.

Lisätietoja Tampereen aforismiyhdistyksen sivuilla.

Hullun hyväntuuliset mietelmät

Aforismeja voi joskus löytyä yllättävistä paikoista. Päädyin alun perin Hullun arkkitehdin blogiin lukemaan yleiskaavakommentointia, mutta pian huomasin seuraavani moniosaista valokuvakertomusta huvilasta meren saarella. Blogin jokainen julkaisu päättyy aforistiseen mietelmään.

Nyt ”hullu arkkitehti” eli Ilpo Aarniala on koonnut mietteensä pieneksi kirjaksi. Ajatukset, jotka on rivitetty runojen tapaan, toimivat silti parhaiten alkuperäisessä yhteydessään eli täydentämässä blogissa julkaistua tekstiä tai kuvakertomusta.

Esimerkiksi tämän mietteen sisältö muuttuu konkreettiseksi, kun on blogin kuvituksesta nähnyt, millaisessa ympäristössä Aarniala kesiään viettää:

Syntieni tähden
sain elinkautisen tuomion
tämä kakku on vain nieltävä
onneksi siinä
riittää vielä rusinoita

Kirjanen on tilattavissa sähköpostitse viiden euron omakustannushintaan. Ensimmäinen 300 kappaleen painos on kirjoittajan mukaan lähes loppu, mutta tulossa on toinen 200 kappaleen painos.

Lisätietoja täältä.

« Older posts