Olavi Koivukangas: AFORISMI Hiottu timantti

Olavi Koivukankaan kirja AFORISMI Hiottu timantti (OK-kirja, 2018) tuo mieleen ajatelmakokoelmat, jollaisia joitakin vuosikymmeniä sitten annettiin ylioppilaslahjoiksi. Mielleyhtymä ei ole sattumaa, sillä kirjaan on poimittu mietelmiä mm. V. A. Koskenniemen Vaeltavasta viisaudesta.

Poimintojen joukossa on myös Koivukankaan mietteitä. Hänen omille ajatelmilleen on silti varattu erillinen osasto. Kovin omia ainakaan kaikki niistä eivät ole. Koivukangas on esimerkiksi ottanut nimiinsä vanhan suomalaisen sananlaskun ”Aamun virkku illan torkku, se tapa talon pitää.”

Kirjaan on kerätty niin sananlaskuja, puheenparsia kuin pitemmistä kokonaisuuksista poimittuja sitaattejakin. Koivukankaan omiksi nimetyt tekstit rinnastaisin tuttaville annettuihin hyvää tarkoittaviin neuvoihin (”Älä anna periksi!”) ja konsulttien motivointipuheisiin (”Be yourself!”). Aforismeja ne eivät ole.

Tekijä olisi voinut jättää itsensä hiukan sivummalle. Esimerkiksi Pertti Paasiolta lainattu lausahdus tuntuisi vaivaannuttavalta ilman kielioppivirhettäkin: Ulkomailla on ollut masentavaa kertoa olevansa Turusta, kun aina on heti kysytty: ”Tunnenko Olavi Koivukankaan?”

Olen lukenut hyviäkin omakustanteita (joihin oman kustantamon julkaisema kirja rinnastuu). Usein ongelmana kuitenkin on, että tekijä luottaa liiaksi arvostelukykyynsä. Hyvään kirjaan tarvitaan yleensä kirjoittajan lisäksi kustannustoimittaja tai vähintään yksi luotettava lukija, joka uskaltaa osoittaa tekstin heikot kohdat.

Koivukankaan kirjaa voi kuitenkin kiittää sen lopussa olevista lukijan ajatelmille varatuista sivuista. Monenlaiset kirjat herättävät ajatuksia. Myös tämä.

Kirjailija Pauli Luoma täyttää 50 vuotta

Pauli Luoma, valokuva Marko Laihinen

KIRJAILIJA PAULI LUOMA TÄYTTÄÄ 50 VUOTTA (12.7.2018)

Pauli Luoma (s. 12. heinäkuuta 1968 Turku) on Turussa asuva kirjailija. Vuosi 2018 on hänelle kaksinkertainen juhlavuosi: hän viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaansa sekä täyttää 50 vuotta.

Luoma debytoi runoilla vuonna 1998 Varsinais-Suomen taidetoimikunnan Reviiri-antologiassa. Hän on julkaissut kolme aforismikokoelmaa. Hän kirjoittaa myös pienoisesseitä (fragmentteja), joita on julkaistu useissa lehdissä sekä kolmessa kokoelmassa.

Luoma on tullut tunnetuksi muun muassa aforismeja sisältävästä kyytrilogiastaan. Hänen tuorein kirjansa Pudotteluja koostuu omaelämäkerrallisista pienoisesseistä.

Teokset

Kyynluita (aforismeja, 2004)

Kyynkieli (aforismeja, 2005)

Kyyoppi (aforismeja, 2006)

Apinahäkkiteoriat (pienoisesseitä, 2007)

Tästä huoneesta ei puutu kukaan (pienoisesseitä, 2016)

Pudotteluja (pienoisesseitä, 2018)

PAULI LUOMAN AFORISMEJA

Meidät on luotu etsimään totuutta, mutta elämään ilman.

Parhaimmillaan punaisen maton alle lakaistiin kansakunta.

Maailman organisoiduin asia on valhe.

Näinä aikoina valheen vastakohta on hiljaisuus.

Todistelun ongelma: pitäisi saada maailmankaikkeus mahtumaan nyrkkiin.

Aito moraali on pyyteetöntä, liikennemerkki, ei itse tiedä minne ohjaa

Muutama outo ihminen suu pirunkierteellä meidän kaikkien puolesta

Moderni maailma on tilaisuus. Savimajoissa olemme rehellisimmillämme.

Hyvien uutisten kanava, katsojina kenties kissoja ja koiria.

Nähdä ihminen hyödyllisenä: hän tulee pelastamaan maailman, jonka aiheutti.

Pahuuden kiistämisessä tulee vastaan kannattavuusongelma.

Jotkut pakenevat yhteiskuntaa perustamalla yhteisöjä.

Ei valtio ketään vainoa, vaan siihen sopeutujat.

Vankia sopeutetaan yhteiskuntaan, ei itseensä.

Rikos, kiitotie maan oloihin. Historia on hittituote, sotia ja levottomuuksia.

Ihmistä hallitaan haavekuvilla. Valta tekee ideoista jättiläisiä.

Lahjakas hallitsee vain alueensa.

Valta vangitsee antajan ja ottajan. Vapauden yhtälö.

Valta kiikaroi, suurimmat vääryydet ovat kontaktilajeja.

Pahan voi sulkea linnaan. Mihin hyvä säilötään?

Joukossa tiivistyy kasvottomuus ja moralismi.

Ei tarvitse tehdä mitään. Työttömyyteen on jono.

Metsä on vihreä, kokematon nuorukainen, aina väärässä.

Kantapään kautta, sopiva etenemisnopeus.

Teksti SF

Tampereen aforismiyhdistykseltä jo neljä julkaisua vuonna 2018

Perinteiset kustantamot suhtautuvat nihkeästi aforismikokoelmiin. WSOY julkaisee kyllä aforismejakin, mutta käytännössä vain, jos tekijän nimi sattuu olemaan Markku Envall tai Pekka Kejonen.

Onneksi on Tampereen aforismiyhdistys, joka tänäkin vuonna on julkaissut jo neljä kokoelmaa. Näistä Suomen aforismiyhdistyksen verkkosivuilla on aiemmin esitelty Jan Blomstedtin Totta toisin sekä Pauli Luoman omaelämäkerrallinen fragmenttikokoelma Pudotteluja.

Kaksi muuta yhdistyksen tänä vuonna julkaisemaa kokoelmaa ovat Jari Autioniemen Vaisuus ja Sauli Salomaan Musta hevonen.

Ilkka-lehden haastattelussa Autioniemi kertoo haluavansa uudistaa aforistiikkaa lyriikan suuntaan. Monet kokoelman teksteistä ovatkin lyhyitä runoja. Kokoelmassa on kuitenkin myös mietelmiä, jotka ovat joko perinteisiä aforismeja tai joiden runomaisuus tulee pelkästään rivinvaihdosta. Tässä poimintoja:

Miten asia saa selvyytensä:

Kenen normeilla tämä sääntöjen purku tapahtuu?


Täytit velvollisuutesi.

Tiedät kuka käyttää ääntäsi.

Kenen puoleen aiot nyt kääntyä?


Löysit lopulta paikkasi ja mielsit itsesi osaksi.


Jos kaikki on päivänselvää, mieti uudestaan.


Uusi aika koittaa, jälleen

lämmitetään uunit.


Ei ole syytä pelätä päiviensä loppua.

Meistä kaikista on siihen.

 

Runo- ja aforismikokoelmia sekä kaksi romaania julkaissut Sauli Salomaa on aktiivinen useissa kirjallisuusjärjestöissä. Uusi kokoelma ei pyri uudistamaan aforistiikkaa, mutta tarjoaa muutamia kiinnostavia ajatuksia:

Havainnointi kehittyy epähuomioista.

 

Nauti ja niele oma polkusi.

 

Tulevan ohjenuoralla sidotaan ranteet.

 

Luonto kulkijaa hidastaa.

 

Leviäisikö paikallaan vai kukkisiko vain?

 

Olin peliin sopimaton pala, koneen viallinen ratas, ihmispatsaan aihio.

Julkaisujen lisäksi Tampereen aforismiyhdistys edistää kiinnostusta aforismeihin järjestämällä vuosittaisia kilpailuja.

Tampereen aforismiyhdistyksen julkaisutoiminnasta on vuonna 2015 kirjoitettu Pro aforismi -blogissa.

Markku Envall: Tavaratalo taivasalla

Jos pitäisi mainita elossa oleva suomalainen aforisti, monille tulisi todennäköisesti ensimmäisenä mieleen Markku Envall. Tuottelias Envall on julkaissut useita aforismi-, fragmentti- ja esseekokoelmia.

Yhteistä Envallin kirjoille lajista riippumatta on keskustelevuus: hänen kanssaan voi olla samaa tai eri mieltä. Tekstejä lukiessa mieleen nousee niin vasta- kuin myötäväitteitäkin.

Nyt Envallilta on ilmestynyt esseekokoelma Tavaratalo taivasalla (WSOY, 2018). Kiinnostavimmillaan Envall on kuvatessaan arkipäiväisiä tapahtumia. Aiheeksi ovat kelvanneet niin markkinoilla poikkeaminen kuin kotikulmien katututtujen kanssa jutustelu. Omakohtaisuutta on löytynyt Envallin aiemmistakin teoksista ja siksi hänen kirjoihinsa tarttuu aina pienellä uteliaisuudella: mitähän hänelle nyt kuuluu?

Omakohtaisuuden riskinä on, että samalla saattaa tulla kertoneeksi jotain myös läheisistään tai tuttavistaan. Tässä kokoelmassa paljastuksia on aiempaa vähemmän. Jäin kuitenkin miettimään, mitä snobiksi mainittu kollega ajattelee, jos tunnistaa itsensä asiayhteydestä.

Esseessään Parisuhteen peruskartta Envall kirjoittaa: ”Lukiessani Anna Kareninaa en päästä selittäjiä itseni ja tekstin väliin.” Tämä on ongelmana myös Envallin kirjallisuutta pohdiskelevissa esseissä: teosten kuvailu ja kirjailijoiden tarkoitusten arvuuttelu eivät lisää kirjojen houkuttavuutta. Esimerkiksi Ian McEwan tulee jatkossakin todennäköisesti jäämään minulle tuntemattomaksi, koska Envallin McEwania sinänsä kehuvan esseen Lapsia ajan hiukkasilla luettuani tämän tuotanto ei tunnu kiinnostavalta.

Kirjan päättävän esseen Ilo Envall aloittaa: ”Minulla on henkilökohtainen ongelma, mutta en usko olevani yksin sen kanssa. En saa iloa ilon aiheista, en lainkaan tai ainakaan tarpeeksi. Usein tunnen, etteivät ilot tee iloiseksi, ilahduta mieltäni.”

Esseen lukeminen kokonaisuudessaan tuo mieleen mahdollisia syitä ilottomuuden kokemukseen. Envall tuntuu yhdistävän ilon tarkoitukseen ja kutsumukseen, vaikka helpoiten ilonaiheita saattaisi löytyä elämän satunnaisuuden ja tarkoituksettomuuden hyväksymisestä.

Yksi resepti ilon löytämiseksi sisältyy kokoelmaan. Esseessä Suuri nauru Envall kertoo Nikolai Gogolin Kuolleet sielut -romaanin avulla tajunneensa ihmisen naurettavuuden. Envall kirjoittaa: ”Olemme huvittavia kaikki, mutta jokainen on huvittava omalla erityisellä tavallaan, tai ainakin tyyppinsä tavalla.” Kun tämän muistaa, iloa saa niin katututuista kuin peiliin katsomisestakin.

Rauni Anita Martikainen: Puiden

Noin vuosi sitten Rauni Anita Martikaiselta ilmestyi aforismikokoelma Kävelykirjoituksia (Mediapinta, 2017). Nyt Martikainen on julkaissut uuden kokoelman Puiden (BoD, 2018), joka sisältää pitkälti samoja aforismeja kuin Kävelykirjoituksia, jonka kustannussopimuksen kirjoittaja on sittemmin purkanut.

Martikainen on kehittänyt tyylin, jossa vähäpuheisesti onnistutaan sanomaan paljon. Lähes kaikkien aforismien sanojen lukumäärä on tässäkin teoksessa laskettavissa yhden käden sormin:

Puut kasvattavat hiljaisuudesta metsän.

 

Sydän hakkaa monta kuolemaa.

 

Mediakautinen.

 

Hangessa koivujen rivit: kauneudesta mustaa valkoisella.

Takakannessa kirjaa kuvataan minimalistiseksi aforismi- ja runoteokseksi. Se on sitä niin hyvässä kuin huonossakin. Kirjan aforismit ja runot ovat taidokkaasti niukoiksi muotoiltuja.

Tekstejä on kuitenkin määrältään vähäisesti: yhteensä alle sata. Usein kokoelmaan suositellaan kerättäväksi noin 250 aforismia. Martikaisen Puiden on laadukas teos, mutta siitä olisi voinut tulla parempi, jos tekijä olisi malttanut vuoden tai pari odottaa uusien aforismien kertymistä.

Kokoelma on tilattavissa täältä.

Ramón Gómez de la Serna: Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja

Suomen aforismiyhdistys on vuosien uurastuksen jälkeen julkaissut valikoiman Ramón Gómez de la Sernan mietelmiä. Kokoelman Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja (Into, 2018) mietelmät on valinnut ja suomentanut Arto Rintala. Teos kuuluu yhdistyksen Pilke-sarjaan.

Kirjan lukeminen kannattaa aloittaa suomentajan kirjoittamasta alkulauseesta, sillä se sisältää tietoa Ramón Gómez de la Sernasta. Ramón (kuten hän halusi itseään kutsuttavan) oli poikkitaiteellinen boheemi, jonka värikkäästä elämästä olisi mielellään lukenut enemmänkin.

Valikoimasta on löydettävissä mietteitä moneen makuun. Tässä omat suosikkini:

Sillat sivilisoivat joet.
 
Nostalgia: muistojen aiheuttama hermosärky.
 
Syntyvä ei tiedä, missä herää.
 
Maailmasta puuttuu jotain, mikä epäilemättä on eräänä päivänä oleellinen osa täydellisyyteen asti kehitettyjä kaupunkeja: kylpylä itsemurhaajille.
 
Jos tunnet itsesi liian hyvin, lakkaat tervehtimästä itseäsi.
 
Todellista lapsuutta on herätä unesta tietämättä tarkkaan, kuka on.
 
Ikuisuus kadehtii kuolevaisuutta.
 
Tuore luuta ei tahdo lakaista.
 
Perintöposliinit käyvät rinnallamme elämässä. Kylmästi, tosin.
 
Tuoleissa, jotka kaatuvat raskaasti kun niille ripustetaan vaate, on ripaus klovnia.
 

Kaikille ilmestyy kerran ryppy, joka vaikuttaa tyynystä tulleelta, mutta se ei enää koskaan lähde pois.

Kokoelman on blogissaan esitellyt Marko Laihinen.

Pauli Luoma: Pudotteluja

Useita aforismi- ja fragmenttikokoelmia julkaisseelta Pauli Luomalta on ilmestynyt fragmentteja sisältävä teos Pudotteluja (Tampereen aforismiyhdistys, 2018). Kirjan fragmentit ovat omaelämäkerrallisia, enimmäkseen Turkuun sijoittuvia muistoja vuosilta 1968 – 2018.

Kokoelma oli minulle erityisen kiinnostava, koska vietin lapsuuteni ja nuoruuteni samassa kaupungissa. Monia paikkoja tunnistin kuten Centrumin talon ja Salora-kioskin, jonka puhelinkopista varhaisteininä soittelin kavereideni kanssa pilapuheluita. Osa fragmenteista herättää muistikuvia, jotka eivät ole paikkasidonnaisia: tuulikaapeissa, joissa pankkiautomaatit 80-luvulla sijaitsivat, yövyttiin todennäköisesti muuallakin kuin Turussa.

Kirja uudistaa aforismi- ja fragmenttikirjallisuutta, sillä vastaavaa omaelämäkerrallista kokoelmaa ei ainakaan Suomessa ole todennäköisesti julkaistu. Teoksen erityinen ansio on, että eri vuosille sijoitetut muistot onnistuvat kertomaan pituuttaan enemmän. Tässä muutamia poimintoja:

Aina, kun äitini yritti antaa ohjeita, vastasin vain, että tiedän mitä teen. Katse ylhäällä, kaukana tulevaisuudessa tai ladon seinässä. Kuvasta ei puutu muuta kuin sirppi ja vasara ja minä kuvan keskellä. (1972)

Koulu loppui vihdoin keväällä. Eivät tarkkailuluokkalaiset laula suvivirttä nuotilleen tai harrasta muitakaan seremonioita. Päätin, etten mene töihin, en mihinkään velvollisuuksiin. Minua ei enää vangita. (1984)

Herään aamulla ensimmäisessä, uudessa asunnossani, poissa asuntoloista, rappukäytävistä. Huoneen seinät hohtavat valkeutta kuin niillä olisi sädekehä. Silmät kirkkaana hengitän joka solulla vapautta ja rauhaa kuin uskovainen kirkossa. Vihdoinkin yksin, mutten yksinäinen. Läsnäolo tulee siitä, kun kukaan ei ole häiritsemässä. Suomessa on lama, mutta minä janan toisessa päässä, vaikka olen työtön tai syrjäytynyt. (1991)

Neljätoista vuotta luottotiedottomana. Olen pahoillani, mutta elämäni tulee eri suunnasta, reiästä. (2003)

Äitini suvun viimeisenä, lapsettomana ja ainoana kirjailijana olen etuoikeutetussa asemassa. Millä sanoilla pyyhkäisen tämän suvun pois maan pinnalta? Vai käytänkö vain pistettä kuin lopettaisin virkkeen. (2017)

Kokoelma sopii muillekin kuin aforismien tai fragmenttien ystäville, sillä sen voi lukea myös elämäkertana tai dokumenttina. Erityisesti avartavaa lukeminen olisi Juhana Vartiaiselle (kok.), Susanna Koskelle (kok.) ja heidän hengenheimolaisilleen.

Lisätietoja teoksesta täällä.

Pauli Luoman haastattelun voi lukea Marko Laihisen blogista.

Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Lauri Rikalalta on julkaistu aforismikokoelma Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti (Poesia, 2018). Kokoelmaa on mahdollisesti harkittu pitkäänkin, sillä sen aforismeja löytyy jo antologiasta Tiheiden ajatusten kirja (toim. Sami Feiring, Pilke, 2011).

Rikala kirjoittaa taiten muotoiltuja lauseita. Tässä muutamia esimerkkejä:

Jos seisoo itseään suurempien asioiden takana, ei näy.

Pidätä oikeutesi olla huonompi kuin aikaisemmin.

Eksyttyään tieltä jättää jälkiä.

Syvä masennus on outoa luksusta. Ikään kuin kenelläkään olisi varaa hyljeksiä päiviänsä.

Tajuta olla onnellinen. Niine hyvineen.

Maailmaa tarkastellaan. Se on siis mennyt rikki.

Optimismi luo odotuksia. Siinä sen kaksi terää.

Maisema saa usein nähtynä kodin piirteitä.

Tavallisuus vaatii erikoisponnisteluja.

Joki vie mutkansa.

Kapinallinen on terve. Siipirikko haluaa lentää parven keskellä.

Täyttynyttä aikaa ei halua takaisin, haluaa sen joka ei täyttynyt.

Vaikka kokoelmassa on runsaasti oivaltavaa ajattelua, jotkut aforismeista jäävät silti hämäriksi. Mitä yksisanaisella aforismilla ”Pelkintäturinne.” tarkoitetaan? Mukana on myös muutamia pelkiksi sanaleikeiksi jääviä lauseita kuten ”Yksin yli Styksin.” ja ”Kodis disko.”.

Kirjan kannesta löytyvää Poesian logoa on alkanut pitää melkeinpä laadun takeena. Niin on Rikalankin tapauksessa: kokonaisuus on huolella rakennettu ja myös ulkonäöltään tyylikäs.

Suomalainen vuosi – fragmentteja vai luonnoksia?

Tilasin Jukka Viikilän kirjan Suomalainen vuosi (Otava, 2018), koska Helsingin Sanomien arvion perusteella oletin sen sisältävän aforistisia fragmentteja. Arvasin väärin, sillä fragmenttien sijaan teos koostuu luonnosmaisista tarinoista, joilla on pituutta noin sivun verran.

Aforismia muistuttavia toteamuksia voi toki tästäkin kirjasta löytää. Tässä muutamia poimintoja:

Päiväkirja sopii suomalaiselle sikäli hyvin, että sen avulla ei tarvitse koskaan unohtaa kokemiaan vääryyksiä.

Juhannussaunassa saunotaan kaikkia juhannuksia yhtä aikaa.

Siirtyminen parisuhteesta sinkkuuteen on siirtyminen olohuoneesta kuntosalille.

Oudossa rannassa ei tunnu siltä, että olisi löytänyt piilopaikan elämästään, tuntee ainoastaan pakenemisen vaistot. Kuulee jo haulikon latauksen, ensimmäisen laukauksen. Karkuun juostessa ehtii vielä ajatella: näin minäkin valvoisin rauhaani, jos olisin sen löytänyt.

Kesästä ei muista mitään, mutta syksy on millimetripaperia.

Kun valo jättää Suomen, sisäinen ja ulkoinen pimeytemme kohtaavat.

Lajityyppinä sivun rykäisyissä on pulmansa. Aforismien lyhyys pakottaa panostamaan tyyliin ja iskevyyteen. Romaanit ja novellit taas vaativat toimiakseen kiinnostavan tarinan. Tekstipätkille on vaikea rakentaa toimivaa dramaturgiaa. Erityisen vaikeaa kiinnostavan näkökulman löytäminen on silloin, kun aiheena ovat suomalaisuuteen liittyvät kliseet.

Viikilä sai Finlandia-palkinnon kirjastaan Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016). Suomalaista vuotta onkin ehkä pidettävä välityönä. Välitöiden ongelmana on, että samoin kuin kirjailijoiden pikaisesti laatimat kolumnit ja blogijulkaisut, ne karkottavat lukijoita taidokkaammin rakennetuilta teoksilta.

Kevätkokous

Aforismiyhdistyksen kevätkokous järjestetään tiistaina 24.4.2018 kello 18.00 Rikhardinkadun kirjastossa osoitteessa Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki. Kokoonnumme kokoushuone Turessa, joka sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa. Kokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat, kuten tilinpäätöksen vahvistamisen ja vastuuvapauden myöntämisen. Kaikki jäsenet sekä aforismien ystävät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan.

Kevätkokouksessa julkistetaan Ramón Gómez de la Sernan valittujen aforismien teos nimeltä Hevoselle kaikki niityt ovat rumpuja. Kirjan on suomentanut Arto Rintala. Teos jatkaa Into-kustannuksen kanssa solmittua yhteistyötä ja Pilke-kirjasarjaa.

« Older posts