Läpileikkaus, erilainen aforismikokoelma

Helsingin Sanomien toimittaja toivoi marraskuussa 2018 ilmestyneessä kolumnissa, ettei kukaan antaisi ylioppilaaksi valmistuvalle lahjaksi aforismeja. Nuori tuskin ilahtuisikaan Vaeltavan viisauden kaltaisesta paksusta mietelausekokoelmasta tai nopeasti kyhättyjä latteuksia sisältävästä lahjakirjasta.

Kaikkia aforismikokoelmia ei kuitenkaan ole syytä leimata lahjaksi kelpaamattomiksi. Esimerkiksi Minna-Karoliina Heinon teos Läpileikkaus (2019) voisi olla hyvinkin mieluisa lahja. Tätä käsinsidottua artesaanityyppistä aforismikirjaa on painettu vain sata numeroitua tekijän nimikirjoituksella varustettua kappaletta. Läpileikkaus onkin enemmän taideteos kuin kirja.

Näin Heino kertoo, miten sai idean kirjaan ja millaisia työprosesseja siihen liittyi:

”Idea aikuisten kirjaan syntyi esikoisteokseni Pinnalla. Popin jälkeen. Kuulin, että eräs vanhempi rouva pitää Poppia kahvipöydällään avonaisena ja keskustelee aforismien sekä kuvien synnyttämistä ajatuksista ystäviensä kanssa. Tämän kuultuani ajatus kuvitetusta aikuisten aforismikirjasta vahvistui. Halusin myös tehdä kirjan joka olisi merkityksellinen, muutenkin kuin vain aforistiikan kautta. Halusin sen olevan kovakantinen, nelivärikuvitettu, laadukkaalle paperille painettu ja kestävä kirja. Päätin myös, että kirjaa painetaan vain 100 kappaletta ja siitä tehdään niin kutsuttu bibliofiilipainos eli jokainen kirja on numeroitu ja tekijän allekirjoittama.”

”Näiden vaatimusteni vuoksi en lähettänyt kustantajille kirjaani, sillä aforistiikan kustantaminen on melko pientä ja tällaisen teoksen kallista. Koska olen koulutukseltani kuvataiteilija hain apurahaa kirjan tekemiseen ja painokuluihin. Sain apurahan ja projekti pyörähti käyntiin.

Erinomaisesti sujunut yhteistyö painotalon kanssa tuotti hyvää tulosta ja aforismikirjan julkistusjuhlia vietettiin 5.4.2019.

Kirjassa on aforismeja neljäntoista vuoden ajalta. Piirroksen ovat myös useamman vuoden tuloksia mutta myös aivan uusia, tähän kirjaan tehtyjä.

Aforismi hakee kuvaa tai kuva etsii aforismia. Syntyy sikermiä ja kuvia ja niiden yhdistelmiä. Tekoprosessi kuvan ja tekstin yhteensovittamisessa on hyvin mielenkiintoinen ja tarkka. Ei liikaa selitystä muttei liian kaukaa haettuakaan.

Tekstin ja kuvan yhdistäminen ja niiden välisen yhteyden löytäminen on taiteeni ydintä. Siksi on luontevaa julkaista kirjoja, joissa on niitä molempia.”

Läpileikkauksesta on kirjoittanut myös Marko Laihinen. Minna-Karoliina Heinon aiempi haastattelu löytyy täältä.

Kokoelmaa on jäljellä vielä muutama kappale. Lisätiedot ja tilaukset (hinta 50 euroa ja mahdolliset postikulut) Minna-Karoliina Heinolta osoitteella minna-karoliina(at)minkart.fi.