Olli Hyvärinen: Sotasokeudesta

Olli Hyvärinen: Sotasokeudesta  (Nordbooks, 2017)

sotasokeudesta

Fragmenttikokoelmia ilmestyy harvakseltaan. Tämä ei ole ihme, sillä fragmenttien – siis pitkien aforismien tai pienoisesseiden – haasteena on, että muoto houkuttaa ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Hyvärisenkin kokoelmassa tekstien ajankohtaisuus muodostuu paikoin ongelmaksi, sillä päivän politiikkaa käsittelevä fragmentti ehtii usein kadottaa tuoreutensa jo ennen teoksen ilmestymistä. Kokoelman fragmenteista löytyy esimerkiksi viittauksia peräti kolmeen pääministeriin. Tässä on yksi, jossa enimmäkseen tyylikkäästi kirjoittava Hyvärinen on sortunut myös alatyyliseen kielenkäyttöön:

Fasessa ja vitturissa saatan kohdata pääministerin, vaalien alla torilla tai puolimaratonilla! Tuo kireä hymy, nuo valkaistut legot, oli tilanne tai vaalitulos mikä hyvänsä! Kasvoiltaan vihertävänharmaana – johtunee studion valaistuksesta – hän hehkuttaa seitsemän parlamenttipaikan menetystä loistavana torjuntavoittona. Hyvä on jokainen hävinnytkin joukkue!

 
Onneksi kokoelmassa on muutakin. Monet Hyvärisen kannanotot ovat ajankohtaisuudestaan huolimatta kestäviä:

Taloudellinen eriarvoisuus on mystifioitu metafyysiseksi moottoriksi.

Saisinpa olla iloisesti ja tietoisesti kaupalle tuottamaton asiakas, valtiolle vapaamatkustaja! Eivät ne anna!

Maailmankaikkeus on informaatiota, jolla ei ole koodaajaa eikä koodin purkajaa eikä kohta edes vastaanotinta.

Joka puhuu massoista, asettuu heti niiden yläpuolelle, mutta ei tajua mitään myöskään liikkeestä ja energiasta.

Häikäilemättömyyden lumo. Sanojen ja kielen alkuperä saattaa olla manipuloinnissa, pettämisessä, päämäärätietoisessa valehtelussa pikemminkin kuin totuudessa, uskossa tai toivossa ja rakkaudessa.

 

Kokoelmassa on myös henkilökohtaisia fragmentteja. Koskettavimpia ovat kuvaukset puolison sairaudesta:

”Jos elän syksyyn asti…” hän sanoo ja suunnittelee tulppaanisipuleiden ostamista ja istuttamista talvea vasten kesäisessä tihkusateessa.

 

Ehkä viehättävintä on kuitenkin Hyvärisen tapa käsitellä pienempiä aiheita:

Sirkkalehtiä, killoja, valkovuokkoja! Alahan viritellä ruohonleikkuria!

Ilmenevä eläinmaailma, tunnistettavat ja tunnistamattomat linnut, loikkiva orava, köpöttävä siili, jänikset ja myyrät paskovat, repivät rikki, kaluavat, kaivavat koloja ja tuovat silti käsittämätöntä iloa.

Sain epäsuoran kehotuksen muotoilla eli karsia fasadiaronian, valkosyreenin ja villisti kasvavan ruusupuskan. Rehoittakoot. Olkoon se niiden ja minun kapinointiani.

Vanha omenapuu kukkii komeasti, mutta nopeasti ja alkaa viskoa raakileita maahan. Onko se väsynyt vai vihainen?

Keksi ympäristönsä ja alkoi elää keksinnössään. Jos ikivanha käsitys harmoniasta, ihmisestä mikrokosmoksena pitää paikkansa, olen pienen pieni fraktaali. Lohduttaa sekin.

Tiedostaa toki, mutta ongelma on, että miten milloin mitäkin. Rakeet hakkaavat räminällä peltikattoa. Tuntuu kuin niilläkin olisi vapaa tahto.

Monet havainnot ovat – edelleenkin – mielenkiintoisia johtamatta mihinkään. Eräänlainen onnen salaisuus.

 

Hanna-Leena Ylinen

 

Kirjan esittely ja tilaus kustantajan sivulla.