Totta toisin

Useita teoksia julkaisseelta Jan Blomstedtilta on ilmestynyt uusi aforismikokoelma Totta toisin (Tampereen aforismiyhdistys ry, 2018).  Takakansiteksti kertoo teoksen teemaksi näkymättömyyden.  Aforismeja kokoelmassa on yli 400. Usein tällainen laajuus on merkki puutteellisesta toimitustyöstä. Blomstedtin kirja on mittavuudestaan huolimatta kuitenkin viimeistelty kokonaisuus.

Kaikki aforismit eivät silti ole puhuttele samalla tavalla. Itse vierastin kokoelman lukuisia viittauksia filosofiaan, kirjallisuuteen ja muihin taiteisiin. Näiden vuoksi kirjan lopussa on henkilöhakemisto. Kyse on kuitenkin makuasioista ja toiset lukijat arvostavat mahdollisesti juuri niitä aforismeja, jotka minulle olivat vähämerkityksellisiä.

Kokoelman parhaimmistoa olivat mielestäni aforismit, joissa oli jokin ajatuksia herättävä nyrjähdys. Tässä muutamia esimerkkejä:

Puoli-itsemurha kysyy: Mitä tekisit, jos eläisit muiden näkemättä.

Kokeakseen olemattomuutensa tai syntymättömyytensä pitää olla – yli päänsä.

Uskon, että sanasi pitävät paikkansa. Jos pidät suusi kiinni!

Mitä on normaali? Laajaa kannatusta saanut poikkeus.

Mitä on uusi normaali? Suosiotaan lisäävä poikkeus.

”Ratkaisusta voit takaperin lukea ongelman.” Mene pidemmälle, ongelmasta voit lukea aiemman ratkaisun.

Oikeat vastustajat ovat käänteisiä ystäviä. Jokin puute puree heihin.

Jos epäilee kulttuurinsa selviöitä, oppii pian, mitä oppivelvollisuus on.

Yleissivistykseen ei kuulu sivistyksen keskiarvosta poikkeaminen.

Maltilliset? Ne joilla ei ole valtaa.

Aforismikirjalle hyvä kiinnostavuuden mittari on, aikooko palata siihen myöhemmin. Blomstedtin kirja kuuluu niihin, jotka voi lukea toisen tai kolmannenkin kerran.

Lisätietoja Tampereen aforismiyhdistyksen sivuilla.