Esitellessäni kesäkuussa Jari Autioniemen ja Sauli Salomaan keväällä ilmestyneet kokoelmat, kiitin Tampereen aforismiyhdistystä siitä, että se oli tämän vuoden aikana julkaissut neljä kokoelmaa. Nyt yhdistystä on jälleen kiittäminen, sillä kokoelmia on vuodelle 2018 kertynyt jo peräti kuusi.

Syyskuussa yhdistykseltä ilmestyi kaksi omaäänistä kokoelmaa: Asko Ahosen Varmuuden vaihtoehdot sekä Eino Vastarannan Kohtauksia.

Ahosen kokoelma sisältää klassisia aforismeja, joista osa on kirjoitettu sarjoiksi keskustelemaan toistensa kanssa. Aiheet vaihtelevat maailmankaikkeudesta henkilökohtaiseen kokemukseen. Monet kokoelman teksteistä olisivat sopineet myös Tiedeaforismikirjaan (Into-kustannus, 2017).

Ahosen tyylikkäästi muotoillut aforismit ovat sisällöltään kiinnostavia. Tässä muutamia poimintoja:

Analyysin edetessä tarkoitus vähenee, kadotakseen lopulta kokonaan.
 
Historia: huonosti tunnettu, väärin ymmärretty, suhteellisen lyhyt ajanjakso.
 
Miksi ihmisen pitää vanheta? Havaitakseen, ettei kuolema niin huono vaihtoehto olekaan.
 
Arvokkain hetki ei toistu, eivät muutkaan.
 
Ei diktatuurista demokratiaan suoraan siirrytä, välissä jaetaan omaisuus.
 
Seurattavat vaihtuvat, seuraajat pysyvät.

Siinä missä Ahosen kirja puhuttelee erityisesti perinteisiä aforismin ystäviä, Vastarannan kokoelma sopii heillekin, jotka vierastavat lajityyppiä, koska pitävät sitä turhan juhlallisena.

Vastarannan aforismit ovat helposti lähestyttäviä ja monet niistä sisältävät sutkauksen. Löytyypä teksteistä kirjoittajille harvinaista itseironiaakin.

Aforismit eivät kuitenkaan jää pelkiksi vitseiksi, vaan niissä on myös painavaa yhteiskuntakritiikkiä. Tässä esimerkkejä:

Ei sekään kuuntele, joka käskee kuunnella.
 
Ihmisen ikävä toisen luota.
 
Kamppailulajeista väkivaltaisin? Homo sapiens.
 
Elämäni koulut ja naiset – reput ja rukkaset.
 
Ikänäkö? Olen oppinut katsomaan kauempaa.
 
Kiehtovaa, miten ympyrä sulkeutuu. Huomaatko jääväsi sisäpuolelle?

 

Eino Vastaranta kertoo kokoelmastaan blogijulkaisussa. Lisätietoja molemmista teoksista Tampereen aforismiyhdistyksen verkkosivuilla.