Aforismeja voi joskus löytyä yllättävistä paikoista. Päädyin alun perin Hullun arkkitehdin blogiin lukemaan yleiskaavakommentointia, mutta pian huomasin seuraavani moniosaista valokuvakertomusta huvilasta meren saarella. Blogin jokainen julkaisu päättyy aforistiseen mietelmään.
Nyt ”hullu arkkitehti” eli Ilpo Aarniala on koonnut mietteensä pieneksi kirjaksi. Ajatukset, jotka on rivitetty runojen tapaan, toimivat silti parhaiten alkuperäisessä yhteydessään eli täydentämässä blogissa julkaistua tekstiä tai kuvakertomusta.
Esimerkiksi tämän mietteen sisältö muuttuu konkreettiseksi, kun on blogin kuvituksesta nähnyt, millaisessa ympäristössä Aarniala kesiään viettää:
Syntieni tähden
sain elinkautisen tuomion
tämä kakku on vain nieltävä
onneksi siinä
riittää vielä rusinoita
Kirjanen on tilattavissa sähköpostitse viiden euron omakustannushintaan. Ensimmäinen 300 kappaleen painos on kirjoittajan mukaan lähes loppu, mutta tulossa on toinen 200 kappaleen painos.
Lisätietoja täältä.