Torsti Lehtisen kokoelma Matissen kappeli (Basam Books, 2020) alkaa vaikuttavalla esipuheella, joka kertoo kirjan nimen taustan. Taiteilija Henri Matisse suunnitteli ja toteutti myöhäisinä vuosinaan kappelin, josta hän ajatteli, että kaikki, mitä hän sitä ennen oli tehnyt, oli valmistautumista tähän viimeiseen tehtävään.
Esipuheessa Lehtinen kertoo miettineensä, mikä hänen teoksistaan olisi hänen Matissen kappelinsa. Yksikään niistä ei ole ollut, ei myöskään tämä, jolle hän päätti nimen antaa.
Ulkoasultaan hienostunut kirja on runsas, siinä on niin aforismeja kuin runojakin. Tämäkin kokoelma olisi varmasti hyötynyt karsinnasta, mutta ei siitä sen enempää. Kymmeniä kirjoja julkaissut ja mm. Samuli Parosen -palkinnon saanut Lehtinen ei uransa tässä vaiheessa tarvitse neuvojani.
En myöskään ota kantaa teoksessa melko paljon tilaa saaviin uskonnollisiin mietteisiin. Ne eivät kosketa minua, mutta niillekin löytyy kohderyhmänsä. Sen sijaan poimin kirjasta oivalluksia, jotka esipuheen ohella tekivät lukukokemuksesta merkityksellisen:
Luulevat, että kirjat ilmestyvät.
Olemme vastuussa jokaisesta sanasta, jota emme sanoneet.
Kovat sanat upottavat hampaansa kuulijan kurkkuun.
Kuuntelemme vierekkäin toistemme hiljaisuutta.
En ole hallitsija; yksinäisyyteni on toisenlaista.
Ajattelunvapaus alkaa siitä, että sahaa poikki oksan, jolla istuu.
Asuu totuudessaan kuin talossa.
Näin läheltä variksen. En ollut uskoa silmiäni.
Lisätietoja: https://basambooks.fi/sivu/tuote/matissen-kappeli/2680158
