Pari viikkoa sitten postilaatikkoon oli pyytämättä ja yllättäen tipahtanut Lauri Taneli Lassilan esikoisteos Uuden vuosituhannen teräsmies (Kirjokansi, 2020) saatteella ”tämä hieno kirja haluaa tulla arvioitavaksi”. Odotukset kirjan suhteen eivät olleet korkealla, sillä useimmiten tilaamatta tulleet teokset eivät ole päätyneet edes esittelyyn.
Tällä kertaa epäilykset osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä kirja on oudolla tavalla hieno.
Uuden vuosituhannen teräsmies ei ole perinteistä aforistiikkaa, mutta aforistinen se on. Siinä on lyhyitä tekstejä, joiden päähenkilönä on mystinen ”hän”. Lukijan tulkittavaksi jää, millaisesta hahmosta tai hahmoista on kyse. Jotain osviittaa Lassila kuitenkin antaa:
”(En halua väheksyä lukijaa, mutta olen kirjoittanut tämän meille, jotka emme ole hän. Epäilen, ettei hän lue paljon kirjoja, sillä viisaus ei asu niissä. Kirjoihin viisaus käpertyy kuolemaan. Niistä voidaan kyllä oppia, kuten arkeologit oppivat luista.)”
Vahva suositus tälle kirjalle niille, jotka pitävät lyhyestä muodosta, mutta kaipaavat aforistiikalta jotain uutta.
Tässä vielä muutama lyhyt poiminta:
Hän tekee työtä itselleen, sillä kaikki muu on orjuutta.
Hämähäkit kutovat seittejään nurkissa. Kärpänen on niissä yhtä kotonaan kuin kukassa. Hän ymmärtää tämän.
Hän ei kulje virran mukana tai sitä vastaan, vaan virta kulkee hänen lävitseen.
Hän ei väistä velvollisuutta vaan käy sitä päin. Hän ymmärtää, ettei kahleita voi paeta.