V. A. Koskenniemen teos Matkasauva ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1926, mikä tarkoittaa, että tämä suomalaisen aforistiikan merkkiteos täyttää tänä vuonna komeat 100 vuotta. Teoksen alaotsikkona on Katkelmia ja säkeitä päiväkirjasta, mikä viittaa siihen, että kokoelman tekstejä ei kirjoitettu erityisesti aforismeiksi, vaan ne ovat katkelmia ja osia Koskenniemen muistiinpanoista. Tämä on huomionarvoista, koska nykyään aforismikirjojakin arvioidaan paljolti niiden teoksellisuuden kautta, jolloin kysymys on siitä, minkälaisen kokonaisuuden tekstit muodostavat ja miten yksittäiset osat toimivat suhteessa toisiinsa.
Vaikka Koskenniemen Matkasauvaan päätyneitä tekstejä ei ehkä alunperin ajateltu kokonaisuuden osiksi, ne on kokoelmaa laadittaessa jaettu seitsemään temaattiseen osastoon ja itse myös luin teosta kokonaisuutena. Joka tapauksessa ajatus siitä, että tekstejä ei ehkä alunperin suunniteltu julkaistavaksi antoi lukukokemukselle tietyn intiimiyden. Paljastaako V. A. Koskenniemi näissä ajatelmissaan ja aforismeissaan jotain merkittävää itsestään ihmisenä ja kirjailijana? Toisaalta se, että Matkasauvaa voidaan perustellusti pitää ensimmäisena suomenkielisenä aforistisena teoksena, herättää kysymään, miten kirja on kestänyt aikaa ja mikä sen merkitys on suomalaiselle aforistiikalle.
Parhaimmillaan Matkasauva todistaa Koskenniemen olleen kaukonäköinen ajattelija ja mestarillinen ilmaisun tiivistäjä, jonka aforismeissa kuuluu harkinnan painava ääni. Teos onnistuu tällöin tavoittamaan ja sanoittamaan jotain sellaista, joka tuntuu minusta tuoreelta ja osuvalta edelleen, 100 vuotta myöhemmin.
Taiteellisuus on taiteen surma. (s. 46)
Vain sen, jolta puuttuu itsetunnon selkäranka, täytyy turvautua suosion kainalosauvoihin. (s. 78)
Paikoin kuitenkin Matkasauvan aforismit herättävät huomiota pateettisuudellaan ja mahtipontisuudellaan – seikka jonka pakinoitsija Nenä (Pentti Saarikoski) pani merkille jo 1960-luvulla. Nämä julistukselliset ja vanhahtavaa klangia henkivät tekstikatkelmat edustavat kokoelman heikompaa antia, vaikka niissäkin on oma charminsa, kun niitä peilaa kirjoittamisajankohtaansa vasten.
Vain lyriikan salama voi puhkaista käsitteiden rautaisen esiripun meidän ja maailman välillä. (s. 52)
Koskenniemi oli tietenkin puolueellinen kirjoittaessaan lyriikan profeetallisesta tehtävästä; olihan hän itse aikansa merkittävimpiä runoilijoita. Joka tapauksessa ajatelmassa on nykyajasta katsottuna jotain sympaattista, ellei muuten niin kielen tasolla. Rautaesirippu vie ajatukset tietenkin myös Euroopan itä-länsi -jakoon toisen maailmansodan jälkimainingeissa – tilanteeseen, joka on Venäjän hyökkäyssodan seurauksena taas murheellisen ajankohtainen.
Matkasauvalla on kokoelmana ehdottomat ansionsa. Koskenniemellä oli korvaa kielen vivahteille ja hän selvästi ymmärsi mietelauseiden ja aforismien arvon omalakisena kirjallisuudenlajina. Ajankohtaansa nähden teos edustaakin korkeakirjallisuutta, jonka suuret aiheet Jumalasta luontoon ja taiteeseen alleviivaavat sen pyrkimystä sanoa jotain perustavanlaatuista inhimillisestä olemassaolosta. Nykynäkökulmasta katsottuna tällainen pyrkimys vakavuuteen vain näyttäytyy herkästi teennäisyytenä ja tekotaiteellisuutena.
Kokonaisuutena Matkasauva on valitettavan epätasapainoinen. Suorasanaisten mietelauseiden ohella kirjassa on runsaasti kaksirivisiä riimitettyjä säkeitä, jotka ovat vuoroin hupaisia ja vuoroin lähinnä vaivaannuttavia nykylukijasta. Parisäkeet tuntuvat myös toistavan vanhojen suomalaisten sananlaskujen aiheita, mikä vähentää niiden omaperäisyyttä.
Ei kulje se tyhjänä maailman rantaa, / joka ilonsa omassa repussa kantaa. (s. 60)
Näistä kriittisistä huomioista huolimatta voin lämpimästi suositella Matkasauvaa aforismien ystäville. Teos on merkittävä perusta myöhemmälle suomalaiselle aforistiikalle, ja siinä on näkyvissä kaikki se mitä tapaamme arvostaa hyvissä aforismeissa ja mietelauseissa: oivalluksia, kiteytyksiä ja ajatuksen painoa. Nämä ruusut auttavat sivuuttamaan sen puolen kokoelmasta, josta aika vaikuttaisi ajaneen ohi.
Loppuanekdoottina sanottakoon, että Matkasauvan ilmestymisen aikoihin Koskenniemi toimi Turun yliopiston rehtorina ja moni kirjan ajatelmista on oletettavasti syntynyt hänen kävelyretkillään Aura-joen rannalla ja Ruissalossa. Turku on nyt muutenkin aforistiikan kannalta ajankohtainen, sillä Suomen aforismiyhdistyksen, Fölin ja Paimion kaupungin yhteinen Mietematkoja-kampanja on tuonut aforismeja esille Turun seudun joukkoliikenteen busseihin.
Hyvää matkaa kevättä kohden!
Kirjoittaja: Eino Heikkilä