Päättyneistä aforismikilpailuista

Tiedeaforismikilpailu

Tiedeaforismikilpailuun saapui määräaikaan 31.12.2015 mennessä 83:lta osallistujalta aforismeja. Naisia 33, miehiä 50. Aforismeja lähetettiin yhdestä mietelauseesta useaan sivulliseen.

Raati on tehnyt tehtävänsä, ja kilpailun voittaja ja muut palkitut julkistetaan Helsingin kirjamessuilla, Tiedetorilla 27.10.2016 klo 13:15. Palkittaville ilmoitetaan henkilökohtaisesti syyskuun aikana.

Kilpailuun saapuneista parhaimmista aforismeista koostetaan parhaillaan kirjaa. Kirjan kustannustoimittajana toimii runoilija-kirjailija Timo Salo ja kokoelman julkaisijana on Into Kustannus Oy.

Tiedeaforismikirjan julkaisutilaisuus on Tieteen päivien yhteydessä 12.1.2017 Yliopiston lehtisalissa klo 15:00.

Kilpailun järjestivät yhdessä Suomen aforismiyhdistys ja Tieteen päivät.

 

Mirkka Rekola -palkinto

Ensimmäistä kertaa luovutettava Mirkka Rekola -palkinto päätettiin Suomen aforismiyhdistyksen toimesta ratkaista aforismikäsikirjoituskilpailun kautta. Määräaikaan 31.8.2016 mennessä tuli 77 uutta käsikirjoitusta – kirjoittajista naisia on 40, miehiä 33. Kilpailun raati (Katja Seutu, Tiina Lehikoinen ja Marko Laihinen) tekevät nyt luku- ja arviointityötään ja voittaja julkistetaan 16.2.2017 Kansalliskirjastossa, suomalaista aforistiikkaa esittelevän näyttelyn avajaisten yhteydessä.

Voittanut käsikirjoitus julkaistaan kirjana myöhemmin ensi vuoden aikana.

 

Mirkka Rekola -seminaari PE 23.9.2016

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasali, Hallituskatu 1, Helsinki

23.9.2016 klo 12.00‒15.30

12.00‒12.15 Katja Seutu: Avaussanat

12.15−12.45 Minna Leinonen: Mirkka Rekolan aforismeja sanoin ja sävelin

12.45‒13.15 Liisa Enwald: Maskupa kai!

13.15‒13.30 Johanna Kärkkäinen, huilu

Albert Lenkiewicz: Ja linnut lauloivat poispäin

Johanna Kärkkäinen: Muutosta

13.30‒14.30 kahvi

14.30‒15.00 Tiina Lehikoinen: Vastakohtaisuudet ja vastus

15.00−15.30 Tuula Juvonen: Mirkka Rekolan hankala sukupuoli

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.

SKS:n juhlasaliin mahtuu sata henkeä.

Seminaarin järjestävät Mirkka Rekola -seura ja SKS.