Maija-Liisa Nyman: Metsässä, Kulttuurivihkot, 2024.
Maija-Liisa Nymanin aforismikokoelma Metsässä käsittelee yleismaailmallisia aiheita, kuten elämää, ihmisyyttä ja luontokatoa luontovertausten kautta. Kokoelma hyödyntää erilaisia tyylikeinoja – huumoria, fantasiaa, moraalista pohdintaa ja lyyristä ilmaisua – luodakseen moniulotteisen kuvan elämän kirjosta. Esimerkiksi aforismi ”Risu rakastui kengännauhaan, eivät irrota toisistaan.” tekee arkisesta kokemuksesta romanttisen rakkauden vertauskuvan.
Aforismit ovat selkeitä ja suorasanaisia: ”Vihreälakkinen tatti – metsätonttu valepuvussa.” ja ”Metsässä pihkaantuu helposti.” Nymanin viestintätausta näkyy ilmaisun vaivattomuudessa. Kokoelmassa on sekä itsenäisiä aforismeja että aforismisarjoja, jotka sitovat yhteen ja syventävät ajatuksia: ”Panssarista putoilee paloja joka askeleella. Tilalle kasvaa lehtipeite, sammalviitta ja ketunkarva. // Kuusen oksa, tiheä kampa ohikulkijan tukassa. // Naavaa puun pinnalla. // Metsätonttu ajeli partaansa. // Metsän humina – puiden juoruilua.”
Perinteisten toteavien aforismien rinnalla on runollisia aforismeja, jotka yhdistävät aforismin ytimekkyyteen tunteen pyhästä ja taianomaisesta luonnosta: ”Lampi ei halua herätä, vetää sumun peitokseen.”, ”Kanervikko sykeröisenään ajatusten tavoin. Vaaleanpunaisia kelloja siellä täällä.” ja ”Pakkanen kaipasi pölyhuiskua, heitti kuuran koivuihin.” Aforismit maalaavat kuvia tunnistettavista maisemista.
Aforismeissa toistuvat sanat ”metsä” ja ”puu”. Toisteisuutta olisi voinut hieman karsia esimerkiksi käyttämällä synonyymeja metsälle tai nimeämällä puulajeja, kuten aforismissa: ”Kuuset karistavat harteiltaan toppapuvut.” Aforismisarjoissa taas olisi toistuvan sanan voinut toisinaan jättää pois. Luontokatoa käsittelevissä aforismeissa tunnistin kaihoa ja surua, kuten aforismissa: ”Kanto, hautakivi.”
Nostan kokoelman vahvimmaksi aforismin: ”Elämä: jäiset pitkospuut, sula suo.” Aforismi jättää tilaa tulkinnalle. Se yhdistää vahvan visuaalisen kuvan karusta luonnosta elämän vertauskuvana, jonka läpi ”jäiset pitkospuut” johdattavat lukijaa. Toinen suosikkiaforismini on ylevä ”Maailma nojaa metsän runkoon.”
Maija-Liisa Nymanin Metsässä on toisaalta herkkä elegia metsäluonnolle ja toisaalta se on tutkielma ihmisyyden ajattomista kysymyksistä. Kokoelma luo ansiokkaasti kehityskaaren kirjan aforistisesta alaotsikosta ”Kirja metsästä.” teoksen päättävään aforismiin ”Halusin kirjoittaa jotakin kaunista. Kirjoitin puun.”