Pullopostia tulevaisuuteen

– Suomen aforismiyhdistys kutsuu nuoria kirjoittamaan raideaforismeja

Aforismit nousevat jälleen raiteille! HSL ja Suomen aforismiyhdistys järjestävät yhteisen tempauksensa nyt jo 14:nnen kerran! Tällä kertaa ääneen pääsevät nuoret kirjoittajat.

Aforismiyhdistys kannustaa kaikkia 13-17-vuotiaita nuoria kirjoittamaan! Yhdistys myös haastaa yläkoulun opettajat mukaan opettamaan ja opettelemaan aforismien kirjoittamista nuorten kanssa. Raideaforismien teemana on tänä vuonna ”Pullopostia tulevaisuuteen”.

Aforismiyhdistyksen hallitus valitsee osallistujien joukosta noin parikymmentä aforismia matkalaisten iloksi. Mietelauseet tulevat näkyviin Helsingin raitiovaunuihin, metroihin ja metroasemille kahdeksi viikoksi 11.-24. huhtikuuta. Kirjoittajat saavatkin tekstilleen laajasti näkyvyyttä.

Mukaan valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Koska kyseessä ovat nuoret kirjoittajat, tarvitaan heille myös vanhemman suostumus osallistumiseen. Tämän voi antaa esimerkiksi lähettämällä kilpaan osallistuvat aforismit vanhemman sähköpostista.

Aforismit tulee lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Sähköpostin otsikoksi laitetaan ”Raideaforismeja”. Osallistumisaikaa on torstaihin 31.3. klo 16.00 asti. Aforismeja saa lähettää korkeintaan viisi / osallistuja.

Kun lähetät aforismisi, annat samalla yhdistykselle ja HSL:lle oikeuden käyttää aforismejasi Raideaforismit-kampanjassa niin liikennevälineissä kuin esimerkiksi kampanjan tiedotuksessa. Aforismeista ei makseta kirjoittajille rahallista palkkiota.

Tervetuloa kirjoittamaan pullopostia tulevaisuuteen!

Kuinka aforismi tehdään ja millainen on hyvä aforismi?

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Minna-Karoliina Heino neuvoo:
Hyvä aforismi on enemmän kuin se mitä sanat kertovat tai lause sanoo. Hyvässä aforismissa on sisältö, joka avautuu lukijalle monimuotoisena viestinä, ajatuksena tai mielikuvana.

Esimerkkinä Mariitta Hämäläisen aforismi:
Aakkoset. Maailman vahvin armeija.

Tai Hanna-Leena Ylisen aforismi:
Lapsen harha. Aikuisena saan päättää itse.

Ja vielä aforismi Maija Paavilaiselta:
Osaisinpa kuin kallio kasvaa kukkia kaikista haavoistani.

Kuten huomaat voivat aforismit olla hyvin monimuotoisia.

Nyt on sinun vuorosi kirjoittaa. Voit kirjoittaa annetulla teemalla ”Pullopostia tulevaisuuteen” tai kokeilla ”aforismikaavaa”.

Aforismikaava:
Kirjoita mahdollisimman monta mieleesi tulevaa sanaa seuraavista aiheista:
vesi, maailma, tunteet, matka, pulloposti, tulevaisuus.

Muista, että et voi tehdä väärin! Kirjaa siis kaikki sanat, jotka tulevat mieleesi. Voit käyttää aikaa yhden annetun sana miettimiseen maksimissaan viisi minuuttia.

Nyt sinulla on sanalistoja. Aloita sanojen yhdisteleminen lauseeksi, rohkeasti. On laskettu, että aforismissa on keskimäärin 5,4 sanaa, joten käytä sanoja niukasti. Etsi sanomaa. Unohda selittely. Väitä, kysy, ihmettele.

Esimerkki:
Sanoja sanasta vesi = järvi, puhdas, vihreä, laine, kylmä, uida. Valitaan sana laine
Sanoja sanasta maailma = yhtenäinen, pyöreä, värikäs, suuri. Valitaan sana värikäs
Sanoja sanasta tunteet = ilo, suru, riemastus, nolous. Valitaan sana ilo

Tehdään näistä kolmesta sanasta lause:
Laine värikäs ilo. Tämä voisi olla jo aforismi, mutta sitä voi vielä hioa vaikkapa näin: Laine. Värikäs ilo. Tai: Värikäs ilo laineilla.
Lauseet tuovat mielikuvia. Jatketaan kuitenkin vielä pyydetyllä aforismiajatuksella, joka lisätään lauseeseen joko ajatuksena tai konkreettisesti, eli ”pullopostia tulevaisuuteen”.

Värikästä pullopostia tulevaisuuden laineilla.
tai
Laineilla kaarnalaiva tulevaisuudesta.

Ja nyt kokeilemaan! Postia odotellen!

Ystävällisin terveisin ja lisätietoja antaen

Minna-Karoliina Heino
Suomen aforismiyhdistys pj.