Lauantaina 19.8. vietettiin ensimmäistä kertaa aforismipäivää Vihdin Päivölän Virkistyskodissa. Teemana oli Ajatus kuvassa, jonka myötä lähestyttiin eri tavoin kuvan ja tekstin suhteita ja niiden liittoja. Mukana oli kaikkiaan parisenkymmentä osallistujaa.
Päivän aluksi perheyrityksenä toimivan 112-vuotiaan kulttuuripaikan isäntä Mikael Mäkelä kertoi talon eri vaiheista ja siellä vierailleista kuuluisuuksista. Aikanaan Päivölässä kokoontui mm. Tulenkantajat-taiteiljaryhmä.
Viimeistä vuottaan Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Marko Laihinen alusti aforistiikan roolista nykyrunoudessa, ja kurotteli esille myös aforistiikkaan liittyviä tulevaisuuden kuvia. Osallistujat saivat myös kirjoittamiseen liittyviä kysymyksiä kotiin tehtävinä vietäviksi. Kehityskelpoisia ideoita saattavat olla esimerkiksi erilaiset yhteisteokset, digitaaliset julkaisut uusine mahdollisuuksineen sekä nykytekniikan mahdollistamat videokonfferenssit aforismiaiheista, joilloin saataisiin kiinnostuneita osallistujia mukaan asuinpaikkakunnasta riippumatta.
Erittäin maittavan lounaan jälkeen Taina Sirola haastatteli vihtiläistä kuvataiteilijaa ja graafikkoa Inari Krohnia.
Kulttuurikotiin syntyneelle Inarille oli jo 14-vuotiaasta asti selvää, että hänestä tulee kuvataiteilija eikä hän halua tehdä muuta kuin taidetta. Haastattelussa käytiin läpi myös Inarin kirjoittamia kirjoja ja niiden syntyprosesseja. Kuvittajatyössään hän oli sitä mieltä, että parhaissa kuvissa ei ole ristiriitoja tekstin kanssa. Yhdeksi parhaimmaksi esimerkiksi tästä taidokkuudesta hän nosti Tove Janssonin muumikirjat ja niiden kuvituksen.
Grafiikan teosta Inari on ollut aina kiinnostunut, ja pitääkin sen myötä itseään käsityöläisenä. Työpäivä ateljeessa tarjoittaa 6-7 tuntia jaloilla olemista, kävelyä ja käsillä tekemistä. Taidegrafiikassa joudutaan tekemään myös useita vedoksia, ja lopputulos valmistuu vähin erin, mutta on myös siten hyvin tyydyttävää kun se tulee lopullisen valmiiksi. Hänen mukaansa lopputuloksen tulee myös näyttää helpolta – on taiteilijan työtä se vaikein juttu. Grafiikassa on myös omat rajoittavuutensa, mikä jo tiivistää ilmaisua – juuri grafiikasta ja sanallisesta aforistisesta ilmaisusta löytyy paljon yhtymäkohtia.
Metsä ja meri ovat hänelle keskeisiä lähteitä ja hyvin tärkeitä paikkoja jo lapsuudesta asti. Oma isoäiti opasti hänet ja siskonsa jo aivan pieninä ymmärtämään ja kokemaan metsän suuruutta ja turvallisuutta. Vihdin lisäksi hänellä on ateljee kesäpaikassa Kustavissa.
Inari korosti myös kirjallisuuden kaikkinaista tärkeyttä. Se on hänen mukaan paras mielikuvituksen kehittäjä, ja mielikuvitusta tarvitaan erityisesti siihen, kun pyritään ymmärtämään elämää ja ihmistä.
Tauon jälkeen kirjailija Timo Salo kertoi uunituoreesta runoteoksestaan Mutta ennen muuta. Sen eräänä syntymallina on tarkkaan rajatut visuaaliset typografiset palstat, joiden sisällä sanallinen sisältö saa ottaa voimaansa naiviudesta ja villistä leikkisyydestä.
Hän valotti myös jossain vaiheessa julkaistavaa valtaisaa eepostaan, joka on mm. eräänlainen tutkimusmatka suomen kielen pimeälle puolelle.
Salo kannattaa myös tiettyä spontaanisuutta vastapainona ylenmääräiselle rakentelulle. Lopuksi hän esittikin kuin sen todisteena aforistisen piirrosesityksensä ottaen aiheet tuoreesta kirjastaan ensimmäistä kertaa. Kiehtova esitys viritti yleisöstä runsaat aplodit ja muutama tuossa hetkessä syntynyt piirros lähti myös osallistujien matkaan.
Ohjelman päätti vihtiläinen nykytaiteilija Minka Heino ja hän kertoi tänä vuonna ilmestyneestä lastenaforismikirjastaan Pinnalla. Pop!
Aforismin hän oli aikanaan löytänyt opiskellessaan Kriittisessä Korkeakoulussa kun sitä pitkää runoa ei vaan millään syntynyt. Myöhemmin hän on kehittänyt omaperäistä ja aforistista kuvailmaisuaan käytännössä mm. Kasvukipuja-hankkeessa yhdessä 550 nuoren kanssa.
Minkan teokset ovat vesivärin ja musteen liittoja, joissa sekä tekstit että kuvat ovat itsenäisiä ja yhdessä vähän niin kuin toisiinsa yhä ihastuksissaan oleva pariskunta.
Pinnalla. Pop! –kirja soveltuu ensisijaisesti lapsille mutta sieltä löytyy pohdittavaa aikuisillekin. Paras tapa lukea kirjaa onkin yhdessä.
Eräältä lapselta saamaa palautetta hän pitää hyvin tärkeänä onnistumisenaan: ”Tämä on kummallinen kirja. Siinä joutuu ajattelemaan.”
Esitelmän painikkeeksi yleisö pääsi myös itse kokeilemaan Minka kehittelemiä tekniikoita siitä, miten hyvinkin abstaktista kuvasta saadaan tiivistettyä aforistiikkaa sanoiksi.
Kuvat ja teksti: Marko Laihinen