Tampereen aforismikilpailu

Tampereen aforismiyhdistys järjestää viidennen, kaikille avoimen valtakunnallisen aforismikilpailun. Kukin kirjoittaja saa osallistua kilpailuun yhdellä viiden suomenkielisen aforismin sarjalla. Sarjan aihe on vapaa. Kilpailuun osallistuvat aforismit eivät saa olla olleet julkisesti esillä ennen tulosten julkaisemista. Kirjoita aforismit koneella yhdelle A4-liuskalle. Kirjoita aforismiliuskalle lisäksi nimimerkkisi, mutta älä muita tunnistetietoja. Laita aforismiliuska kirjekuoreen ja kuoren sisään toinen kirjekuori, … Lue lisää

Samuli Paronen -palkinto 2016 Pekka Kejoselle

Kolmen vuoden välein jaettava Samuli Paronen -palkinto on tänä vuonna myönnetty kirjailija Pekka Kejoselle. Palkinto luovutetaan ansioista aforistiikan alalla ja siitä päättää Suomen aforismiyhdistyksen hallitus. Palkinto käsittää kunniakirjan sekä seppä Upi Anttilan takoman avaimen. Palkinnon perusteluissa todetaan: Pekka Kejonen on ollut koko kirjallisen uransa itsenäinen, oman tiensä kulkija. Aforistinen ilmaisuvoima on ollut läsnä hänen kirjoissaan … Lue lisää

Yhdistykselle tulossa vilkas vuosi 2017

Suomen aforismiyhdistys piti vuosikokouksensa 26.11.2016 Rikhardinkadun kirjastossa. Turussa asuva Marko Laihinen valittiin uudelleen yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 2017. Kiitellen ilmoitti myös, että tuleva kolmas puheenjohtajuusvuosi on hänelle viimeinen. Muut hallitukseen valitut ovat Minna-Karoliina Heino Vihdistä, Toni Heikkinen Mäntsälästä sekä Helsingistä Hanna-Leena Ylinen, Jari Tammi ja Timo Salo. Hallituksen varajäsen on Olli-Jukka Jokisaari Turusta. Toimintasuunnitelmassa merkittäviä asioita … Lue lisää

Outi Lauhakangas ja sananlaskut

Suomen aforismiyhdistyksen syyskokous on LA 26.11.2016 klo 10:00 alkaen Rikhardinkadun kirjastossa, esillä sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen kello 11:00 sananlaskututkija ja tietokirjailija Outi Lauhakangas alustaa aforismin ja sananlaskujen välisestä suhteesta painopisteenään suomalainen sananlaskuperimä. Mukaan otetaan vähän murteitakin. Vuodesta 2001 alkaen hän on ylläpitänyt kansainvälistä Matti Kuusi -sananlasku- ja typologiatietokantaa. Sen sisältöihin voi tutustua tätä kautta.   … Lue lisää

Aforismikurssi Kuopiossa

Aforismikurssi Kuopiossa Aika: sunnuntai 27.11.2016 klo 10.00–14.00. Paikka: Snellman-instituutti Johan-sali, Haapaniemenkatu 40 B 1, 70110 Kuopio. Kurssin vetäjä: toimittaja, kirjailija, aforistikko Kari Hongisto, Turku. Maksu: 10 € peritään paikan päällä, sisältää kahvitarjoilun ja oppimateriaalit. Ilmoittautumiset: Esko Lovén, puh. 0440 964 999, esko.loven(at)dnainternet.net.           Aforismin aika – aforismikilpailu Pohjois-Savossa asuville Pohjois-Savon kirjallinen … Lue lisää

Syyskokouksen jälkeen sananlaskuista

Suomen aforismiyhdistyksen syyskokous pidetään LA 26.11.2016 kello 10:00–12:00  Rikhardinkadun kirjastossa (Rikhardinkatu 3, 00130 HELSINKI). Esillä sääntömääräiset asiat.   Vuosikokouksen jälkeen n. klo 11:00 alkaen luennoi sananlaskututkija ja kirjailija FT Outi Lauhakangas. Hän on julkaissut aihepiiristä lukuisia kirjoja. Tuoreimpana tämä teos: Tervetuloa – tilaisuus on kaikille avoin!

Historian ironia, Jan Blomstedt, 2016

Jan Blomstedtin aforismit käyvät läpi historiaa – tunnettua ja tuntematonta – viisaita sanoja, turhia puheita, menneitä tekoja. Tyypillisesti historian tutkimukset ovat pitkiä ja vakavia. Nämä ovat lyhyitä ja epävakavia. Jos emme hymyile historialle myötätunnolla ja epäilyn etäisyydellä, meillä ei ole historian tajua. Kun lakkaamme hymyilemästä sille, historia on kuollut. Jan Blomstedt on kirjailija, kääntäjä ja fil.tri. … Lue lisää

Hampaissa, Paul Valéry, 2016

Paul Valéry (1891 – 1945) oli ranskalainen runoilija, epäilijä, analyytikko ja älynpalvoja. Hän kuului ns. Mallarmén runopiiriin mutta lähti siitä pian omille teilleen. Hänen tuotantonsa käsittää myös oudon romaanin, esseitä ja aforismeja. Muutama Valéryn aforismi on tätä ennen ilmestynyt V.A. Koskenniemen toimittamassa, suositussa kokoelmassa Vaeltava viisaus. Käsillä on nyt ensimmäinen laaja ja itsenäinen suomennosvalikoima Valéryn aforistiikasta. … Lue lisää

Tästä huoneesta ei puutu kukaan, Pauli Luoma, 2016

Tästä huoneesta ei puutu kukaan on Turussa asuvan Pauli Luoman (s. 1968) viides teos. * Arvostan vapautta ihan sellaisenaan, ilman filosofista taakkaa, ilman pienintäkään ajatuskehitelmää. Kun laiva saapuu New Yorkiin ja Vapaudenpatsas tulee esiin. Sitä voisi toista loputtomiin. Tummat pilvet tulevat ja menevät. Jokainen meistä on nähnyt ne jo eikä niillä sen kummempaa asiaa ole, … Lue lisää

Avaruusajasta muistiin jäi Rymd, Hannu Hirvonen, 2016

Hannu Hirvonen (s. 1965) on turkulainen lasten- ja nuortenkirjailija ja aforisti. Hänen ensimmäinen aforismikokoelmansa Kiireestä kantapää julkaistiin vuonna 2011. Avaruusajasta muistiin jäi Rymd  -kokoelmassa Hirvonen puree kiinni niin talouden kylmiin tosiasioihin kuin muistin ja luopumisen teemoihin. Kokoelmaan sisältyy Tampereen aforismiyhdistyksen parhaan aforismisarjan palkinnon 2014 pokannut sikermä, tosin ajan uuteen malliin pakottamana. Hirvosen aforismit on huomattu myös Suomen aforismiyhdistyksen … Lue lisää